Staffan Asplund

Senior Advisor, hallituksen puheenjohtaja

Henkilökuva

Staffan Asplund on Etha Windin hallituksen puheenjohtaja. Vuodesta 2020 lähtien hän jakaa aikansa tiettyjen strategisten projektikonsultoinnin tehtävien, henkilöstön kehittämisen ja projektin kehittämisen välillä. Staffan innostuu projekteista, mitkä mahdollistavat jalanjäljen jättämisen Suomen energiamarkkinoille.

Staffanin kehittämä organisaatio on tehnyt yli    20 000 MW:n verran tuulivoimaselvityksiä, eli noin 6000 tuulimyllyä on suunniteltu. Staffan uskoo, että tuottamalla selkeitä tekniskaupallisia selvityksiä voi olla mukana tekemässä sekä suurta ympäristöhyötyä että tukemassa kannattavaa ja kestävää taloudellista kasvua.

Asplundin äidinkieli on ruotsi, hän neuvottelee ja työskentelee sujuvasti myös englannin ja suomen kielillä, sekä hallitsee myös saksankieliset ja espanjankieliset liiketoimintaympäristöt.

Koulutus

1994 TkL, Ympäristöteknologia, Åbo Akademi

1990 DI, prosessitekniikka, Åbo Akademi,
Kemiallis-teknillinen tiedekunta

Keskeisiä henkilökohtaisia referenssejä

Suomen suurimman tuuli-PPA:n (sähkömyyntisopimuksen) tekninen ja kaupallinen määrittely.
FennoWind 2018-2019

Yli 10 tuulivoimaprojektin strateginen, kaupallinen ja tekninen kokonaisvaltainen konsulttipalveluiden tuottaminen ideasta käyttöönottoon ja uudelleenrahoitukseen.
Suomessa  2006-

Osallistuminen Maailmanpankin ympäristövaatimusten muokkaamiseen.
Wärtsilä Diesel, 1996

Työkokemus

2011–
Toimitusjohtaja, Etha Wind Oy

2001-2011
Vaihtoehtoenergia-alan yrittäjä, Etha Oy

1994-2001
Pääsuunnittelija, suunnittelupäällikkö, myyntijohtaja, Wärtsilä Oyj